Torstaina käytiin Ricon kanssa pitkästä aikaan treenaamassa Minnalla. Reenit sujui oikein hyvin. Rico oli innoissaan, kun pitkästä aikaan pääsi agilityä reenaamaan. Hieman oli vain ohjaajalla ohjaus paikkapaikoin hakusessa. Hauskaa meillä kuitenkin oli Nauru Toivottavasti pääsiäisen kisoissa ohjaus on taas hallussa ja ne puuttuvat tuplanollat saataisiin... Voi muuten hieman ahdistaa ajomatkat.

Eilen jotkut idiootit oli murtautunut haukkikselle. Iltapäivällä kävin paikalla katsomassa mitä olivat saaneet aikaiseksi. Isoin tuho harrastajia ajatellen oli tokokentän lampun tuhoaminen. Kyllä on mennyt tarpeeseen sekin lamppu...argh mitä idiootteja. Samalla käytiin iltalenkki poikien kanssa. Lenkki seuraksi saatiin Meiju, Iines ja Ronja. Kyllä oli Ronja taas kasvanut, kun ei ole muutamaan viikkoon nähnyt. Kiitoksia neideille mukavasta lenkkiseurasta!

Tänään Nerolla oli Suomalaisen Jari kouluttama agikurssi. Jari on kyllä mukava kouluttaja. Hänen tyylinsä kouluttaa sopi meille oikein hienosti. Keskityttiin ihan perusohjaamiseen ja onnistumisiin. Todella nopeasti meni reilu pari tuntinen hallilla. Reeneissä onnistuttiin ihan kivasti. Harjoitukset ei ollut kauhean vaikeita, mutta silti meille haastavia. Neron kaarroksiin Jari kiinnitti huomiota ja niitä sitten jauhettiin kunnolla. Hiki ihan ohjaajalle tuli, kun sai pistää töppöstä toisen eteen ihan kunnolla. Jari suosittelikin ohjaajalle venyttelyä illalla...ja pah taitaa jäädä väliin. Toivottavasti ei ole väärä päätös huomista ajatellen.  Huomenna sitten jatketaan heti aamu 8:lta. Ei ole ihan meidän ihanne aika reeneille (varsinkin Nero on aamu-uninen), mutta jospa olisimme jo molemmat tuohon aikaan kunnolla hereillä.

Shelttiyhdistyksen vuoden koiratulokset tuli viimein nettiin. Nero sijoittui jälleen hienosti toiseksi agilitylupaus kisassa Nauru. Agilitykoira kisassa Nero oli 18. ja Rico 19. Molemmilla oli samat pisteet mutta Nerolla niitä voittoja enemmän. Toki aika hullua on että ykkös-ja kakkosluokan voitot on saman arvoisia kuin kolmosissa, näin kuitenkin on.

Loppu ilta menee sitten telkkarin edessä jännittäessä Kärppien peliä. Nyt olis finaalipaikka katkolla kotipelissä Kärpille. Kannustetaapa siis Kärpät voittoon!