Tänään oli taas aikainen herätys. Edessä oli näyttely viikonloppu kokkolassa ja pietarsaaressa. Kirsi tuli Macyn kera hakemaan meitä aamulla seittemän jälkeen. Keli ei ollut kesäinen, joten pitkää vaatetta päälle sai laittaa päälle. Siltikin päivän aikana tuli kylmä, kun näyttelypaikalla lisäksi tuuli.

Kerrankin kehä oli aikataulussa, jopa hieman etuajassa. Vaikka eilen harjasin pussillisen irtokarvaa Nerosta, lähti tänäänkin karvaa suht paljon. Onneksi ihan nakuna emme kehään joutuneet menemään. Tuomari oli suhteellisen löysä. Eri-nauhoja jaeltiin suurimmaksi osaksi, vain muutama eh taisi tulla. Nero esiintyi hienosti kehässä. Hieman nuuski liikkeissä, mutta ei ihan kauheasti ja jopa häntä pysyi melkein alhaalla Hymy.  Myös Nero sai eri:n, suureksi yllätyksekseni tuomari tykkäsi Nerosta eniten ja avoimen luokkavoitto suotiin meille. Paras uros kehässä meillä ei enää ollut onnea, vaan ilman sijoitusta lähdimme pois. Arvostelu oli lyhyt, lisään sen myöhemmin kotisivuille. Kirsi ja Macy pyörähti veteraaniluokassa. Myös Macy sai eri:n, muttei sijoittunut luokassaan.

Nyt rentoudumme hotellissa saunan jälkeen ja huomenna suuntaamme kohti pietarsaarea. Saapa nähdä miten huomenna käy Nauru