Tänään on kyllä ollut aivan mahtava keli! Aurinko on paistanut koko päivänä. Aamukahvien jälkeen lähdimme heti pesemään viimeiset peräkontin eli koirien matot rantaaan. Pesun jälkeen maistuikin makoisalta viereisen leipomon vasta paistetut pasteijat ja kahvitKieli ulkona. Vuokon,Lillin ja Nekun kanssa treffasimme puolen päivän jälkeen haukkiksella. Ennen lenkkiä otin Neron kanssa pikaisesti kontaktiesteet läpi. Odotellessa lenkkiseuraa huomasin tokohypyn nurmella, joten sitä reenaamaan. Ei voi kun sanoa et plääh... Tajusin ettei tuota tokoa ole tullut reenattua aikoihin. Nero ei millään osannut istua hypyn taakse ja Rico puolestaan hyppi edes takaisin hymy huulillaanNauru.

Muistin et meillä oli jäänyt terassisn tekemisestä ylimääräisiä lautoja. Nakkasin Petelle ihan huumori mielessä et niistähän voisi tehdä hyppyesteen. Petellä kun tylsyys iski iltapäivästä niin se nikkaroi meille tokohypyn.

1247601068_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Nyt ei muutakuin tokoinnostuksen metsästykseen ja reenaamaan Kieli ulkona

Tänään emme vielä voineet harmillisesti estettä testata. Laitoin pojille punkkiaineet saunan jälkeen niskaan ja siitä kun Nero vasta riemastui. Herralla oli ihan omat jamit menossa. Jospa pääsisimme estettä jo huomenna testaamaan.