Perjantaina lähdimme heti aamusta Kirsin ja Jukan kanssa kohti Turkun karsintoja. Lähtö meinasi viivästyä, koska torstaina huomasin, että Ricon hampaasta on palanen irti tai se oli lohennut. Lääkäri aika täytyi saada tilattua ennen lähtöä, koska tiedossa oli että lähdetään uudestaan reissuun heti karsintojen jälkeen. Onneksi Petri jäi vielä perjantaiksi Ricon kanssa kotiin ja pääsi käyttämään heti aamusta lääkärissä. Hammasta ei tarvinnut poistaa vaan riitti, että irtopala otettiin pois ja hiottiin. Nukutus kuitenkin piti tehdä niin samalla myös hammaskivi poistettiin.

Matka Turkuun sujui suhteellisen nopeasti. Kisapaikalla käytiin pystyttämässä teltta ja sit majapaikkaan.  Meidän osalta kisat loppui lauantaina kahden hylyn saattelemana. Nero toimi radoilla hyvin, ehkä liiankin hyvin (perinteisiä kaarroksia ei tullut edes silloin kun olisi saanut). Molemmat hylyt tuli siitä, kun koira suoritti hypyn väärään suuntaan minun ohjauksen vuoksi Itku. Sunnuntaina olimme sitten turisteina katsomossa jännittämässä ja kannustamassa muita. Caro ja Kerttu tekivät aivan loistavia ratoja koko viikonlopun lunastaen ylivoimaisesti paikan MM-koneeseen! Hurjasti onnea parivaljakolle Nauru Nyt kovasti jo mietitään pääsisikö kisoihin paikanpäälle kannustamaan Nauru

Kisojen jälkeen purettiin leiri ja Neron kanssa siirryimme Katin ja Annikan kyytiin. Sunnuntaina ajelimme Tirripojan kasvatajan luo yöksi. Kiitoksia heille, että saimme yöpyä! Vaikka Tirri ja Nero matkusti samassa autossa sekä yöpyivät samassa "huoneessa" ei ainoataakaan ongelmaa matkan aikana tullut. Maanantaina iltapäivästä olimme takaisin kotona. Kamat purettiin suoraan meidän autoon ja nokka kohti Hirvaskoskea.

Kiitoksia matkaseurasta niin meno- kuin paluumatka kavereille!