Petri ja koirat on lomailleet tämän viikon. Tänään karkasin töistä puoli kahdentoista maissa ja vietimme yhdessä mini "hiihtoloman". Keli oli upea, aurinko paistoi eikä tuullut yhtään eli mitä mainioin ulkoilusää. Reppuun pakattiin kahvit, keksit, makkarat ja juomat jonka voimalla jaksaa ulkoilla. Auton nokka kohti Pilpasuon luontopolkua

Ei ollut ensimmäinen kerta, kun ymmärsimme kyltin väärin. Siinä uskossa että luontopolku on 2,3 km lähdimme tarpomaan hyvää, vaikkain hieman pehmeää tietä pitkin Ricon johtaessa joukkoa.

Nero nautti puolestaan umpihangessa juoksemisesta (jos olisi tiennyt että matka on pitkä, ehkä olisi harkinnut uudestaa näitä ylimääräisiä reissuja).

Reilun puolen tunnin tarpomisen jälkeen saavuimme laavulle, jossa oli makkaranpaisto mahdollisuus.

Puhdasta luontoa oli ympärillä silmänkantamattomiin.

Pojat nautti, kun saivat vapaana juoksennella. Makkarapaketin aukaisun jälkeen molemmat majoittuvat lähelle nuotiota. Ja tottahan toki molemmat saivat myös makkaraa.

Paluumatka autolle sujui reippaasti, vaikka jaloissa jo hieman tuntui tarpominen. Ihmeen hyvin myös Rico jaksoi reissun. Autolle päästyä ajelimme luontopolulle osoittavaa kylttin tietä pitkin ja niinhän se oli 2,3 km oli matkaa tuosta risteyksestä viralliselle parkkipaikalle eikä suinkaan polun pituus Reilun kolmen tunnin ulkoilun jälkeen meiltä löytyy super väsyneitä koiria. Molemmat söivät ja menivät nukkumaan välittömästi kotiin päästyä. Ei taida tänään tarvita pitkälle lenkille mennä.