Vuoden ensimmäinen viikko on takana ja aika tapahtumarikas on ollut. Uuden vuoden aattona hajosi auto , mutta onneksi uusi vuosi saatiin vastaanottaa rauhallisissa merkeissä. Ensimmäisenä päivänä keli oli mahtava. Koirien kanssa lähdettiin aamupäivästä kunnon lenkille järvenjäälle. Alla muutama kuva lenkiltä  (valitettavasti kuvat on hieman pimeitä)

alku lenkistä pojat jaksoivat temmeltää ja leikkiä umpihangessa

Reilu tunti kahlattiin ympäri jäätä. Kyllä jaloissa tuntui, kun päästiin mökille takaisin ja koirat oli ihan sippejä loppu iltapäivän. Minä en saanut kauaa lenkin jälkeen nauttia rauhallisuudesta, pojilla oli kelkka sipannut keskelle ei mitään ja nehän piti lähteä hakemaan. Eli vuoden vaihde ei ollut noille moottoriajoneuvoillemme kovinkaan hyvä

Maanantaina oli edessä pehmeä lasku arkeen. Tämä viikko vielä oltiin treeneistä tauolla,mutta ensi viikolla taas jatketaan. Torstaina sain ihanan puhelun, että Neron viides pentue oli syntynyt (kuvia laitan kun saan) .

Eilen käytiin ensimmäistä kertaa koko perheellä kelkkailemassa (nyt kun kelkka on taas kunnossa). Minä ja koirat kömmittiin ahkioon ja kelkan nokka kohti jäätä. Reissu meni tosi hyvin, ei ollut mitään ongelmia matkustaa kahden koiran kanssa ahkiossa. Itseasiassa pojat oli aika leuhkoina ahkion kyydissä . Harmi vain ettei yhtään kuvaa tullut otettua, pitää napsia seuraavalla kerralla.

Tänä aamuna herättiin sitten tosi aikaisin. Vuorossa oli vuoden ensimmäinen koitos Kajaanin Tamminäyttelyssä. Maarit noukki minut ja Nerot kyytiin mökin lähellä olevalta bussipysäkiltä. Olihan kaamea keli ajella, täytyy sanoa ettei kateeksi käynyt kusikia. Näkyvyys sankassa lumisateessa oli surkea, lisäksi joku hullu oli päättänyt lähteä aamuyöstä pimeälle tielle pyöräileen ja meinasi jääda varmaan kaikkien ohi ajavien autojen alle . Näyttelypaikalla oltiin tosi hyvissäajoin, eikä ollut mitään kiirettä kehään. Hyvät paikat saatiin häkeille ihan kehän reunalta. Nero esiintyi kehässä hyvin. Pöydällä seisoi kuin tatti ja antoi tuomarin tutkia perusteellisesti kropan ja suun. Liikkeet oli myös hyvät, lennokkaat eikä häntä pahemmin noussut. Uutena "ongelmana" kehässä ilmeni korvat...Ne ei ollut kuin muutaman kerran oikein. Välillä korvat oli ihan pystyssä ja välillä kuin lepakolla , prkl...Onneksi tuomari ehti nähdä korvat ihan oikein ja tuloksena punainen nauha (=erinomainen uusilla säännöillä). Kilpailuluokassa Neron charmi ei enää riittänyt vaan saimme lämmintä kättä ja sympatiaa. Arvostelun lisään kotisivuille myöhemmin. Tulipahan käytyä tälle vuodelle ainakin yksi näyttely. Reissu oli jälleen mukava ja näyttelypaikalla näki tuttuja

Huomenna aloitetaan normaali arki ja hieman terveellisempi elämä eli töitä, treenejä ja kuntoilua. Jospas joulun lisäkilot saataisiin karistettua kropasta jollain aikataululla pois.