Viimeisiä tunteja viedään vuodesta 2011. Taas on vuoteen mahtunut niin paljon. Uusia ystävyyssuhteita on luotu, uusia kokemuksia koettu paljon, kilometrejä autoon on kertynyt, kisoja ja treenejä on takana paljon. Kaiken kaikkiaan päällimmäisenä ajatuksena kuluneesta vuodesta on, että vuosi 2011 oli monella tapaa hyvä vuosi. Toki mukaan mahtui epäonnistumisia, surua,itkua ym mutta nehän kuuluu elämään, niistä kasvetaan ja vahvistutaan vain. Isompia luopumisia, sairasteluja tai vastoinkäymisiä ei tainnut luojan kiitos olla. Edellisenä vuonna niitä riittikin enemmän kuin tarpeeksi.

Uuden vuoden vastaanotto aloitettiin shelttiporukalla lenkkeillen Annalankankaalla. Mukana oli hurjan paljon niin ihmisiä kuin koiria. Liekkö kukaan mukana olleista saanut tarkkaa lukua...arvelu oli että n 20 ihmistä ja 30-40 shelttiä....

Reilu tunti tarvottiin pitkin metsiä välillä kelkkajäljellä ja välillä umpihangessa. Täytyy sanoa, että lämmin tuli . Kyllähän koirat nauttivat lenkistä täysin rinnoin.

Rodi; jee mulla on hauskaa.

Nero the ulvova kulkuri : )

Tällä hetkellä ulkona on jo "sotatila" syttynyt ja on ihana huomata ettei Rodikaan, kuten ei Nero tai Ricokaan välitä paukuista mitään. Iltalenkki oli sujunut ongelmitta ja nyt trio nukkua tursottaa kuka missäkin pedillä On ne vain niin ihania kaikki kolme

Ensi vuosi tuo tullessaa niin paljon muutoksia, etten osaa edes kaikkeen varmaan varautua (toki niitä ON mahtunut myös kuluneeseen vuoteen).... Mitään suurempia tavoitteita en ole ensi vuodelle asettanut kenellekään. Toivon vain, että jokainen karvakuono on onnellinen ja terve. Rico on ollut tämän vuoden todella hyvässä kunnossa ja sitä toivon myös ensi vuodelle. Nero ja Rodin kanssa jatketaan treenejä jossainvaiheessa. Neron kanssa voisi tavoitteeksi laittaa, että yhteinen sävel löytyisi kisakentille heti kevät kauden aikana. Rodin kanssa jatketaan perusasioiden treenaamista kaikessa rauhassa, katotaan sitten missä vaiheessa kisakentät pientä herraa kutsuu.

Vuosi 2011 on ollut upea ja täynnä mahtavia kokemuksia juuri teidän rakkaitten ystävien vuoksi!

 

♥ Lumi huntuharson heittää, vanhan vuoden alleen peittää, on aika ystäviä kiittää, aihettahan paljon riittää. ♥

Toivotamme kaikille kaikkea hyvää vuodelle 2012!

Tässä perinteinen kuvakokoelma vuodelta 2011 photos.1g.fi/kuvat/Sheltti%20Rodi/Rodin%20videot/Uusi+vuosi+2012.wmv