Niin se kolme viikkoa sitten vierähti ja aivan liian nopeasti. Huomenna alkaa taas arki ja työt, edes eilinen lottoarvonta ei jatkanut lomaa Itku

 

Eilen koirille maistui uni ja lepo oli tarpeen mökkireissun jälkeen. Molemmat nauttivat kesäisestä päivästä makoilen terassilla tai auringolta suojassa sisällä. Iltapäivällä käytiin Vuokon, Lillin ja Nekun kanssa Haukkiksella lenkillä. Kyllä kavereilla oli virtaa päivän nukkumisen jälkeen. Nero keräsi heti alku lenkistä turkin täyteen takiaisen kukkia ja siemeniä (tai mitä lie nyt olikaan) Huuto. Kotiin päästyä edessä oli sit urakka saada ne irti leikkaamatta koko turkkia (mikä kävi kyllä mielessä). Karsta oli ainoa väline jolla ne lopulta irtosi. Illalla innostuin ompelemaan molemmille uudet pyyhetakit. Urakan aloitin ulkona sään ollessa mahtava. Melkein loppuun asti pääsin ennen kuin sade yllätti ja piti siirtyä sisälle. Laatikon pohjalta löysin joskus aikoinaan näyttelystä mukaan lähteneet shelttimerkit, jotka nyt komistavat poikien takkeja.

1248631859_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Tänään sää ei ole suosinut. Aamupäivän satoi vettä ja pitkin päivää on aurinko ja sadekuurot vuorotelleet. Alkuillasta sain sentään aikaiseksi edes hieman reenailla tokoa. Molemmat pojat otti jotain pientä. Jospa sitä ensi viikolla saisi sitten kunnolla reenattua. Agilityn osalta jatkamme vielä ensi viikon tauolla, mutta tokoa pitäis jo kovastikkin reenata.

 

Kisakalenteriin ei vielä ole merkintöjä tullut. Okk:n kisat on seuraavat, mutta parit seuraavat on vielä mietinnässä mihin päin suunnataan.